Karelia-Soutu - logo

Karelia Rowing Tour 22./24.7. - 27.7.2012

 

Kaltimon kanava, Eno

Kaltimon kanava on historiallinen kanava Enossa Pielisjoen varrella. Se on yksi niistä Pielisjoen kanavista, joka on rakennettu uudelleen. Kaltimon vanha kanava sijaitsee joen uoman suuntaisena sen etelärannalla nykyisen Enon kirkonkylän kohdalla.

Kaltimon kanava rakennettiin osana Pielisjoen kanavointihanketta, jonka toteuttamisesta päätettiin 7.3.1874. Kanavan rakentaminen aloitettiin kesäkuussa 1876 ja se avattiin liikenteelle heinäkuussa 1879. Kanavauoma erotettiin koskista noin 2,5 kilometriä pit-källä maapenkereellä ja kanavan sulut tehtiin kivestä. Kanavaa käyttäen voitiin ohittaa kolmiosainen Kaltimonkoski. Kanavan kokonaispituus oli 2166 m ja siinä oli kaksi pe-räkkäistä sulkukammiota. Väylän syvyys tuolloin oli 2,1 m.

Noin kolme ja puoli kilometriä Kaltimon vanhasta kanavasta alavirtaan päin valmistui vuonna 1958 Kaltimon voimalaitos ja sen ohittava Kaltimon uusi kanava. Voimalan pudotuskorkeuden lisäämiseksi veden pintaa sen yläpuolella nostettiin niin paljon, että Kaltimonkoski hävisi, ja laivaväylä sen kohdalla voitiin siirtää joen uomaan. Kaltimon vanhan kanavan sulkulaitteet on purettu, ja alempi sulkukammio on kokonaan veden alla. Uuden kanavan pituus on 1700 metriä ja pudotuskorkeus 9 metriä. Kaltimon sulku on nousukorkeudeltaan Suomen suurin.

Last modified: 03/05/2009 23:01:25
   [Abloy|http://www.abloy.fi/]
Atria
Karelia-Expert
Karjalan Pultti
Nordea
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa
Stora Enso
Sulkavan Vene Oy
Hartwall