Karelia-Soutu, PL 110, 80101 Joensuu
26-vuotias Karelia-Soutu rantautui hyvillä mielin Liperin kirkkorantaan sunnuntaina 1.8. iltapäivällä. Koko soutuviikon aikana airoissa kävi 1008 soutajaa. Viime vuonna soutajia oli 1012, joten viimevuotinen taso saavutettiin.
”Olemme tyytyväisiä airoissa kävijöiden määrään tänä vuonna, joskin tapahtuma kaipaa lisää venekuntia ja soutajia. Säilytimme viimevuotisen tason ja useita vuosia jatkunut lasku pysähtyi. Monen muunkin retkisoututapahtuman osanottajamäärä on ollut laskussa, joten meillä riittää haasteita laajalla rintamalla” toteaa kirkkovenesoudun johtaja Jaana Pitkänen.
Veneitä Karelia-Soutuun osallistui kaikkiaan 67 ja suosituin etappi oli jo perinteisesti Jakokoskelta Joensuuhun, jolloin vesillä oli 32 kirkkovenettä ja 35 pienvenettä. Koko matkan soutaneita oli 119. Kirkkovenereitillä Lieksasta Liperiin oli 74 koko matkan soutajaa, pienvenereitin Ilomantsin Mutalahdesta Liperiin urakoi läpi 45 soutajaa.
Kansainvälistä väriä ja tunnelmaa vesille toivat kirkkovenereitillä saksalainen venekunta Hampurista ja pienvenereitin venäläiset soutajat. Yksittäisen soutupaikan varanneita soutajia oli mm. Hollannista, Englannista ja Virosta. Hampurin souturyhmän vetäjä, Rüdiger Fraatz vaimoineen oli soudussa mukana kolmatta kertaa. ”Tärkeinä valintaperusteina saksalaisilla olivat soudun sujuvuus ja se, että luvatut palvelut toimivat kitkattomasti. Soudun henki on myös vedonnut saksalaisiin; he tuntevat sopeutuneensa joukkoon ja lupasivat välittää tietoa Pohjois-Karjalan hienoista järvi- ja jokimaisemista omissa soutuseuroissaan” kertoo kansainvälisten soutajien yhdyshenkilö Sirpa Sulopuisto.
Soutuun osallistujille oli retkisoudun lisäksi järjestetty monipuolista oheisohjelmaa sekä rentouttavaa yhdessäoloa kyykkämestaruuskilpailuista vanhanajan lavatansseihin. Soutuviikko huipentui Rääkkylässä pidettyihin leikkimielisiin Me soutajat – iltamiin.
Soudun rantautumispaikkojen oheisohjelmaa on lisätty, joten soutajien tankkaus ja huolto sujui rennossa ja hyvässä tunnelmassa.
- **
Karelia-Soutu on Suomen suurin retkisoutu, joka on kerännyt jo 26 kertaa kansainvälisen joukon soutajia ja melojia nauttimaan kesäisestä viikosta Pohjois-Karjalan erämaaluonnossa. Mukana on ollut yksinsoutajia, parisoutajia, perheitä, soutuporukoita ja joukkueita, jotka vaihtavat miehistöä jokaiselle osuudelle. Upeita joki- ja järvimaisemia kertyy pienvenereitille noin 250 km ja kirkkovenereiteille noin 205 km.



