Karelia-Soutu ry:n johtokunnan kokous 28.5. – Soutu siirtyy kesälle 2022

Karelia-Soutu ry:n johtokunta päätti 28.5. pitämässään kokouksessaan, että Karelia-Soutu järjestetään seuraavan kerran 25.-29.7.2022.

Koronatilanne on osoittanut hieman paranemisen merkkejä. Valitettavasti yhä epävarman tilanteen johdosta edellytykset turvallisen ja taloudellisesti järkevän tapahtuman järjestämiseksi ovat liian riskialttiit. Karelia-Soutu ry:n johtokunta halusi päätöksellään osaltaan kunnioittaa kahden jäsenkunnan suositusta, että soutua ei tänä kesänä järjestetä.

Tilanne on kaikkien kannalta valitettava. Luotamme kuitenkin siihen, että vuoden päästä pääsemme jälleen tapaamaan Karelia-Soudun merkeissä entistä innokkaampina.